Kaukana on kaiken olemus,

ja syvällä, niin syvällä

kultaakin kalliimpi.

Kuka voi sen löytää

maksamatta viisauden hintaa,

etsijän osaa.

Mitä on ollut, sitä vastakin on.

Sillä siellä, missä on viisautta,

on paljon surua,

tietoa katkeransuolaista,

viisautta kuolemankarvasta.

Ja se joka sitä lisää, se tuskaa lisää.

Ihminen tekee suoran tien

mutkaiseksi,

mutkaisen polun suoraksi.

Löytämättä viisautta,

ohittamalla Hänet

joka on kaiken alku ja pää.

Turhuuden turhuus

mitta ja mutka.

Hileitä/Jaana Lampinen

Niin monta velallista

saanut säälistä

anteeksi velkansa.

Tekonsa ja sanansa.

Niin monta velallista

velkomassa

säälittä omiaan.

Teoista ja sanoista.

Liian monta palvelijaa

muuttunut

farisealaiseksi.

Teoissa ja sanoissa.

Ole meille syntisille armollinen,

teoista ja sanoista.

Sillä ei meillä ole

mitään,

millä maksaisimme

sielumme lunnaat.

Omahyväisyydessä.

Hileitä/Jaana Lampinen

Aina on ollut

työtä ja tehtäviä.

Ihminen väsyy

sukupolvet kuihtuvat,

ajan tavoittelussa.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kaikki itsensä

väsyttää, ei näe silmä

ei kuule korva

kylläänsä elämässä,

sydän täyty hyvästä.

Hileitä/Jaana Lampinen

  

Kauneus on katsojan silmissä,

näen mitä haluan nähdä,

älä piilota minulta herkkyyttäsi,

haurauttasi, ole aina luja ja rohkea

vuosien sulautuessa varjoosi.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Luonto uudistuu

aina, päivästä päivään

Jumala puhuu

ihmisen sydämessä,

näet sen myös luonnossa.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Sydänkoti

Sydänkoti

pohjanmaalla.

Ja aina sen tuntee

lumisella

peltoaukeamalla.

Aavalla ulapalla,

järvenjäällä.

Lakeuden

pohjattoman ikävän,

juuriaan hipaisevan.

Ja aina se muistuttaa

vapaudesta valita

suorin tie, totuuteen.

©Jaana Lampinen

Tuulen henkäys

eilisen hauras varjo

auringon alla

kuivuva ruohonkukka

rastaanrinta taivaalla.

Hileitä/Jaana Lampinen

Runotorstain: perspektiivi 

Piilota minut

kämmenesi hipiään,

kainaloiseksi,

kätke minut liepeisiin

valinnan vapaudelta.

Älä heitä pois

uskallustasi elää,

rohkeuttasi.

Sillä tarvitset sitä,

sanoi Hän lempeästi.

Saat viisautta

ymmärrystä valita

niin kuin oikein on

kun, halajat totuutta

ja pysyt Sanassani.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Ei kyyneleet,

vuosien pöly,

talven lumi,

Aika.

Ei tulevat.

Ei lempeät sanat,

hyvät teot,

muuttumisleikit.

-        Tekemättä jättämiset.

Peitä syyllisyyttämme,

 alastomuuttamme.

Hänen edessään.

Eikä kirvoita kahleita.

Vaikka, niin toivomme,

uskottelemme

itselle ja toisille.

Vain pisara

Jeesuksen verta,

murtaa

syyllisen kahleen.

Peittää, muuttaa - kaiken.

Virvoittaa

elämään väsyneen.

© Jaana Lampinen 

Virran tullessa,

valo sanoo päivälle

linnut luoduille

taivaanvahvuus julistaa

Hänen valtasuuruuttaan.

Sulaa jäinen maa

sydänrouta kirpoaa,

tähti viestittää

kyynelhuntu kimmeltää,

maa ja taivas iloitkaa.

Nostakaa päänne

varisevat vainiot

täyttyvät sanat,

virrat virtaa virvoittaa,

kansa huutaa Jumalaa.

©Jaana Lampinen 

Tyyntynyt tuuli

oksilla pitsiharso

kevyen kaunis

talveen taipunut valo,

etäällä laulaa lintu.

©Jaana Lampinen

Hän itse etsii

kadonneet ja eksyneet,

tieltä poikenneet,

pimeään hajaantuneet.

Ja pitää niistä huolen.

Hän pelastaa ne

pimeästä loukosta.

Hän itse kaitsee

ja heikkoja vahvistaa,

Hän ohjaa ja ymmärtää.

Hän sitoo haavat,

kantaa, itse lohduttaa

kotiin johdattaa.

Antaa voiman vaeltaa

taivasten valtakuntaan.

©Jaana Lampinen

Nöyrä kuin paju.

Tuulien tuolla puolen

minä en taivu,

en koskaan jää, alle jään,

kevättä odottamaan.

© Jaana Lampinen 

Talvimyrsky

hautasi unelmat,

lumi peitti toivon.

Riittääkö usko

kevääseen,

rakkaus ikuisuuteen.

Löydänkö silmun

suljetuin silmin,

kuuraisin huulin.

Kuuleeko routainen sydän

jäisin korvin

sulavien

hileiden helinää.

©Jaana Lampinen 

Taivaalla

pilvijunassa,

avoin sydän.

Täynnä taivaan kirkkautta.

Puhui

ohi lipuessaan,

Isän rakkaudesta.

Voi jospa minäkin -

tuuliin hajoava

puhuisin.

Ohi mennessäni

avoimena,

Isän rakkaudesta.

Niin että joku,

kaivaten

taivasta ajattelisi.

©Jaana Lampinen

Lumihangella

välkkyy kirkkaat timantit,

taivaan tähtivyö,

putosi tuiskutuuleen

peitti maan, niin kuin taivaan.

©Jaana Lampinen 

Lumisen aamun

verhoissa nukkuu kevät,

himmeä taivas

avaa säie kerrallaan

kirkasta valojuovaa.

© Jaana Lampinen 

Aaronin sauva

raapusti tuiskutuuleen

kirjoitti tähtiin,

lumi peitti, ennen kuin

luettiin, vaikka nähtiin.

© Jaana Lampinen 

Pitkä pimeä

talvipäivän seisaus

kahleet kirpoaa,

valo on jo minussa

toivo etsii ikkunaa.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Ikivihreä

taipunut maata myöten

pitsivaipassa

kylmissään ja jäätynyt

on lainahöyhenissä.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Olet onneni

lepo rauha hiljaisuus,

olet kirkkaus

taivaan sävel kauneus,

sointuva levollisuus.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Katseeni maassa

pimeän painaessa,

lumihiutale

taivaantähti kimmeltää,

 kirkkaudesta viestittää.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Olen sokea

pimeässä nurkassa,

tahtoisin saada

näkökykyni jälleen,

viattoman rakkauden.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Lumi narisee

pakkasyön kylmyyttä

huopatossuissa

revontulet tanssivat

hankivarjojen mailla.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Ajastimella

lähtee valo liikkeelle

lumivalkea

sisätilan kylmetin

kuulaankirkas  pakkasyö.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Sakea valo

harmaata lunta täynnä

metsän hiljaisuus

elämä piiloutunut

umpeutunut pesätie.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Metsä kantaa talven,

lumen taakan olallaan

jäinen paino oksillaan.

Lintu kesää siivillään,

vaieten

tummien pilvien alla.

Ihmisen taakkana kipu,

murhe sydämellä.

Lepo, rauha

Isän kämmenellä.

Hileitä/Jaana Lampinen

  

Vastasyntynyt vuosi, 
uusi elämä
puhdasta, vapaata,
tilavaa.

Päivä hengittää valoa, 
kevyen verhon takana kevät.

Eilisen ovi suljettu.

Muuttokuorma purkamatta.

Arki aloittaa kaiken alusta.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Sinä teet uutta
virranuomaa ja tietä
uudispeltoa
ruoppaat aikojen tuomaa,
siunaten kynnät, kylvät.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Meidän vanhuuteen

hamaan harmaantumiseen,

Hän on ja elää

rohkaisee ja lohduttaa

tänään, niin kuin eilenkin.

Tanka Hile/Jaana Lampinen