perjantai 31. lokakuuta 2014


Kultakin tummunut
muuttunut kuin hopea.

Maanpiiri surua täynnä.

Pilvet sataneet maahan,
siivet painavat kuin lyijy,
eikä aurinkoa näy.

Vain Hänen sanansa loistaa
kuin, lamppu pimeässä.
Valaisee tien ja taivaan kodin,
Hänen rakkautensa näköiseksi.

Ilta on tullut
ja yön pimeys ahmii nälkäisiä.

Ilta on tullut
ja kiljuva jalopeura kiiluvin silmin,
vaanii kenet saisi niellä.

Mutta Paimen etsii yhä lampaitaan,
kutsuu sitä yhtä kadonnutta,
ja toista eksynyttä,
kolmatta pois poikennutta.

Kuuletko sinä kutsun,
näetkö valon,
tunnetko taivaan tuoksun.

Kello käy ja aika on tullut.

Palata kotiin.


Hileitä/Jaana Lampinen

torstai 30. lokakuuta 2014


Karikkoinen on
elämä purjehtia,
pohjakosketus
raapii monen sydäntä
saaden silmät vuotamaan.


Tanka Hile/Jaana Lampinen

keskiviikko 29. lokakuuta 2014


Tuuli riepottaa
iäkkäiden käpyjen
neulaspalttoota,
hormissa soi pasuuna
keinutuolissa vetää.


Tanka Hile/Jaana Lampinen 


Kuka hioo Sanaa,
purkaa pieniä käskyjä,
opettaa uusia läksyjä.

Purkaa samalla itseään,
pienimmäksi
taivasten valtakuntaan.

Sillä yksikään Sana ei katoa,
eikä loppujen lopuksi muutu,
ennen kuin kaikki muu,
katoaa ja muuttuu.

Mutta hän joka niitä noudattaa
ja sillä lailla opettaa,
kasvaa suureksi
Jumalan valtakuntaan.

Sanoi Hän:

Joka armosta armahtaa,
ja edelleen opettaa
meitä rakastamaan,
teoin ja sanoin
tätä kovaa maailmaa.

Hileitä/Jaana Lampinen 

tiistai 28. lokakuuta 2014


Alastomana
katsoo syksy talvea
rantojen verhot
pudotettu märkänä
järvenselkään lojumaan.


Tanka Hile/Jaana Lampinen 


Kaikki yhdessä
vaikuttaa parhaaksemme,
myrskyä seuraa
poutajuova taivaalla,
valoisa tie huomiseen.


Tanka Hile /Jaana Lampinen

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ainutlaatuinen
täydellinen, uniikki,
ihmisen lapsi.
Taivaan antama lahja.
Ihmettelee ihmettä.



Tanka Hile/Jaana Lampinen

Tunteiden keskellä
elämän puutarhassa.

Kukkia varjossa
ja paisteessa.

Tunteiden keskellä
myrskyssä ja levossa.

Tunteiden keskellä
syksyssä ja keväässä.

Lumessa ja hileessä.
Kosteassa virrassa.
Kuivassa ja paahteessa
erämaassa.

Pää pilvissä
juuret maassa.

Tunteiden keskellä
Mutu ja Sutu
yhteen kietoutuneina.

Trapetsi taiteilijat
elämän langassa.

Tunteiden keskellä
leipänsä syöden.

Tunteensa kiireelle
kiireessä myöden.

Hileitä/Jaana Lampinen

Joku suree mennyttä,
kesää linnunlauluineen.
Minä odotan jo kevättä
vihreine lehtipuineen.

Hiiren hiljaa
talven mykkyyttä kuuntelen,
eilisen lehtiä hiirenkorvilla
rapistelen.

Luonto odottaa
hiljaisuutta,
uutta innoittavaa.

Ei syksyn sade kevättä vie,
pimeää kun hetken sietää,
valolla on kierto tie,
jonka aurinko varmasti tietää.

Älä luonnollista sure,
älä toivottomuuteen jysäytä
ei odottaminen kauaa pure.
jos et tuulimyllyä pysäytä.



Hileitä/Jaana Lampinen

sunnuntai 26. lokakuuta 2014


Teoilla voi kieltää kaiken,
minkä sanoilla julistaa.

Mennä tai olla menemättä.

Rakastaa tai olla rakastamatta.


Hileitä/Jaana Lampinen


Kaikki ovat pois poikenneet,
kaikki kelvottomiksi käyneet.

Lain kautta syylliseksi,
lain kautta synnin tunto,
synnin kautta kahleet.

Armon kautta armahdetuksi.

Ristin kautta vapaus.
Uskon kautta syyttömyys,
rakkaus ja iankaikkisuus.

Taivas on avattu.

Kaikkia on kutsuttu,
teitä ja aitovieriä myöten.


Hileitä/Jaana Lampinen 

Valinta on armosta,
ja rakkaus Jumalasta,
mutta usko ilman tekoja on kuollut
tyhjä, kuin syksyinen puu.

Kirjoittamattomat lehdet
putosivat tuulen syliin.
Kukinta meni ilman pölytystä.

Älä koske, älä maista, älä minua haista.

Tärkeintäkö on vain kukkia,
kauniimmin ja paremmin,
kuin kukaan toinen?

Vaikka, hedelmistä puu tunnetaan.

Isä -

Anna vielä yksi vuosi.
Anna vielä yksi kevät.

Puutarhurin kuokkia ja lannoittaa
kastella ja virvoittaa,
ehkä se innoittaa
kasvamaan ja tuottamaan.

Sinun antamaa hedelmää.


Hileitä/Jaana Lampinen






perjantai 24. lokakuuta 2014

Läpinäkyvä
on pihapolun nurmi
astumattomat
askelmat rakkaudessa,
kuplia ovat sanat.


Tanka Hile/Jaana Lampinen

keskiviikko 22. lokakuuta 2014



Minäkin vanhenen
päivä päivältä, yö yöltä.

Kuulakkaassa elämän syksyssä,
tahtoisin ikääntyä
räiskyvän upeasti,
kuin haapa.

Olenhan minäkin
tämän maan hallan purema,
kuuman auringon paahtama
eletyn elämän pesäpuu.

Suostuen näkymään
erottumaan massasta
värikkäästi
häpeämättä erilaisuuttani.

Suostuen elämään
jumalan antamin lahjoin,
viestimään kauneutta
eletyn elämän juhlallisuutta
lahjaksi annettua elämäniloa.

Havisten kuin haapa
värisevä, vapiseva käteni
tervehtii tulevia vuosia ilolla,
silmäänsä niille iskien.

Ja kun viimeinen myrsky
on kauniin pukuni riisunut,
jokaisen ryppyni paljastanut,
keloni pinnan hopeoinut,
muistoni kullannut.

Minä kiitän ja ylistän
elämää rikkaudesta ja lahjoista,
vaipuen maaksi,
elämästä kylläni saaneena,
niin kuin Job.

Niin kuin Job.

Hileitä/Jaana Lampinen

perjantai 17. lokakuuta 2014

Toinen toisenne
kunnioittamisessa,
harjaantukaa,
opetelkaa,
kilpailkaa
keskenänne.

Nähkää vähän vaivaa
että, toinen tulee
kuulluksi,
kohdatuksi,
ymmärretyksi
ja rakastetuksi.

Harjoittakaa itseänne hyvään,
olkaa helläsydämisiä.

Sillä

Mustamaalaaminen
sanojen vääristäminen
kyynisyys ja nolaaminen,

-        on jo nähty.

Ja siinä lajissa kilpailleet
hävinneet.

Rikkoneet välinsä,
ja lamppunsa.

Vaihtakaa lajia.

Sillä se joka hajottaa,
ei Hänen kanssaan kokoa.




Hileitä/Jaana Lampinen

torstai 16. lokakuuta 2014

Runotorstain 340 haasteruno:



Ilmassa leijuu
hiutale ja puunlehti
syksy kierrättää
muita vuodenaikoja
näkyvämmin eilistä.


Tanka Hile/Jaana Lampinen
Olen kirjoitellut Hileitä päivittäin, ja ladannut ne facebookin puolelle, koska en tiedä käykö täällä blogissa kukaan?? Jättäkää joku merkki, rasti ruuntuun tai kommentti, niin jatkan tämän pitämistäkin.

Ystävällisin terveisin: Jaana Lampinen

maanantai 6. lokakuuta 2014

Ihmisen sana, kuin tuulen varjo,
vaahtopää, kupla meren aalloilla,
rantahiekalle piirtyvä viiva,
joka päivä erilainen.

Tuulen varjo.
Aavistus.
Valon kajo.
Heijastus.

Missä tuuli syntyi,
mitä kantoi mukanaan,
mitä antoi tullessaan,
veikö jotain mennessään.

Jumalan Sana,
kuin hehkuva hiili,
sanansaattajan huulilla.

Sytyttää ja puhdistaa,
valmistaa ja kypsyttää.

Jumalan Sana
koskettaa ja hoitaa
lohduttaa ja rohkaisee,
jakamaan omastaan.

Jumalan Sana,
painaa ja pitää.

Ajasta aikaan
tuulesta tuuleen.
Vastatuulista huolimatta.



Hileitä/Jaana Lampinen



sunnuntai 5. lokakuuta 2014



 Herra antoi, Herra otti
kiitetty olkoon Hänen pyhä nimensä,
ylistetty Hänen vanhurskautensa.

Hänen voimansa meidät voittoon vie,
Golgatalla avattu on taivaaseen tie.

Minä tiedän lunastajani elävän.
Viimeisenä Hän on seisova multien päällä,
viimeisenä Hän on oleva kuningas täällä.

Ja jokainen polvi, polvesta polveen notkistuu.
Jokainen pää, maan päästä päähän kumartuu.
Jokainen suu, suusta suuhun tunnustaa,
Hänen voittonsa koko luomakunta julistaa.

Häntä ylistäen kiittää, Häntä palvoen kunnioittaa.



Hileitä/Jaana Lampinen


.







lauantai 4. lokakuuta 2014

Kirkkaana loistaa armo,
arvokas timantti,
jalokivi, aarre.

Kirkkaana loistaa armo.

Pimeän laakson tähti,
myrskyävän meren majakka,
kuolemanvirran lohtu.

Kirkkaana loistaa armo.

Eksyneen kompassi,
yksinäisen kynttilä,
sairaan toivo.

Kirkkaana loistaa armo.

Golgatan risti.

Kirkkaana loistaa armo.

Ihmisenpoika, ihmisen rinnalla.

Kirkkaana loistaa armo.


Armottoman silmiin sattuu.


Hileitä/Jaana Lampinen

Näetkö sinä uupuneita käsiä,
jotka ennen nousivat kiitokseen,
näetkö sinä väsyneitä käsiä,
hervonneita käsiä,
jotka ennen kurottautuivat kohti.

Kysyi Hän, nostaessani omani.

En katso niitä, käännän katseeni Sinuun, vastasin.
Rukoile sitten niin kuin opetin. 

Isä meidän, meidän Isämme.

Ja silloin minäkin ymmärsin.

Kuulee meitä, väsyneitä,
anna voimaa kantaa, anna aikaa antaa,
palaa rohkeutta, valaa voimaa.
Sillä tiemme on pitkä, ja pimeä on yö
ajan hampaat voimamme syö.

Isä meidän, meidän Isämme,
kuule meitä,
itsekkyyteen langenneita.


Hileitä/Jaana Lampinen


Sävyisät perivät maan.

Ja syksy iloitsee
kaikissa sävyissään,
riisuttuna kevään riemusta.

Tuuli laulaa melankoliaa,
auraten eilisen pellon.

Sävyisyys luottaa
tyyneen rauhaan
ja silti tuottaa,
oksan maahan vaipuessa
uutta hedelmää.

Siunaavan käden alla
nöyryyteen taipuessa,
kantaa yhteisen lyhteen,
laittaa taivaan aittaan.

Ja kiittää ja liittää
yhdessä yhteen,
Kristus keskeisyyteen.



Hileitä/Jaana Lampinen