sunnuntai 23. maaliskuuta 2014


Niin paljon velkaa,
niin paljon syntiä,
ettei sielua näkynyt,
ei ihmisille kelvannut.

Niin paljon toivottomuutta,
ettei muusta tiennyt,
niin paljon häpeää,
ettei, enää valoa nähnyt.

Ja silti, kuningas palvelijaa armahti,
antoi kaiken, kaiken velan anteeksi.

Ja nyt –
vähäisistä vähäisin
palvelija –
armottomista armottomin.

Kuninkaan kädessä punnus
-        kyynelmalja.

Sydämessä suuri suru.
Ihmislasten kovuus,
armottomuus,
saa taivaan kyyneliin.

Jos vielä kerran –

armotonta armahtaisi,
niin armahtaisiko hän,
edes kerran velallista.

Ja antaisi armon,
arvon
kanssapalvelijoilleen.

Hileitä/Jaana Lampinen 

2 kommenttia: