Syksyn tuuli tuoksuu kypsälle kesälle,

puutarhalle ja viljavainiolle.

Hiljainen metsä huokuu melankoliaa.

Värikylläisyys ei riitele,

ei kanna kaunaa uudistuvalle silmulle,

talvi rengastaa humisevan rungon.

Matkalle lähteville vilkutetaan keltaista,

haikean ikävä soittaa syyslaulun pilven takaa,

lehtien havisten maahan varistessa.

Kun kaikki ovat menneet kadonneet syysiltaan,

sammal peitetään odottamaan pehmeänä

kevätaamua, hämärässä talviyössä.

Takkaan sytytetään hehkuvat hiilet

ja villasukat nostetaan puikoille.

Muistellaan hetki lämmintä kesää,

huokaistaan, kiittäen  Taivaan Isää.

Hileitä/Jaana Lampinen