Hän näkee syvälle,

Suomalaisen miehen

nyrkin sisälle.

Pullon pohjalle,

kirosanojen taakse,

astuu raatajan rinnalle.

Tahtoo auttaa miehen pinnalle.

Hän näkee

kaikki säilötyt kyyneleet,

haavat raastavan kipeät auenneet,

toiveet kaikki - rauenneet.

Hän näkee ja tietää.

Hän katajaisen kansan miestä sietää.

Mies miestä ymmärtää.

Tuskaa kipeää käsittää.

Ei murhetta vesitä,

ei unohtamaan esitä.

Pyytää vain pientä huomiota,

ettei, viimeistä tuomiota

anneta itselle,

eikä varsinkaan toiselle,

epäonnistuneelle ihmiselle.

Annetaan armoa ja aikaa,

niin ilo, talossa raikaa.

Auki on aina, taivaan ovi

jutellaan vielä pieni tovi.

                                                            Hileitä/Jaana Lampinen