Luonto julistaa

uudistavaa voimaasi

kiittää keväästä

metsän puut ylistävät

kaikupohjana taivas.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Takana tietoa paljon

edessä pitkä tie,

jokainen päivä ja hetki

elämää eteenpäin vie.

Mennyt on opiskelun vaiheet,

tulevaan käy luottaen,

näkyvillä kiitoksen aiheet,

iloa onnea tuottaen.

Siunaus olkoon myötä

arjessa kulkien,

hymy ja rakkaus työtä

syliin sut sulkien.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kevätjuhla

Vihdoinkin tuli valmista.

Avaat silmäsi, kaunista kaikkialla.

Jalkasi siipeilevät taivasta,

helmasi hulmuaa pilvissä.

Hymysi yhtä herkässä

kuin, linnun laulu keväässä.

Miksi et halaisi ja muistoissa palaisi,

vakkasesta kylvettyyn toiveeseen,

vuosia kasvatettuun unelmaan,

kynnöspellon joutuessa,

ruusulyhteeksi sylissäsi.

Onnea sinulle Suvi ja ihanaa aikaa

on valmistumisessa aina tähtien taikaa.

Hileitä/Jaana Lampinen

Juhannusruusu

Kuule rakkaani, ruusuni armas,

nuppuni soma, pikkuvihreä, ikioma.

Kuule rakkaani, ruusuni armas,

silkki kuultaa sun saumoista läpi,

kotelosta, näkyy pikkuinen varvas.

Kuule rakkaani, ruusuni armas,

lämmössä riittää palttinapaita,

keltainen nappi auringossa

peittävä on meidän pisteaita.

Kuule rakkaani, ruusuni armas,

silkkinen luontosi viaton ja sorea

olet omani, viehättävä ja korea,

vaikka, vartesi piikkinen karvas.

Kuule rakkaani, ruusuni armas,

avaudu, Ilkamoi, herkkyytesi näytä

ihana on, orastava viehkeä kauneus,

salli minun hurmaasi tuoksutella,

keinuttaa kukkaasi, tanssahdella.

nämä juhlavat päivät liiankin harvas.

Kuule rakkaani, ruusuni armas

kaunis olet tuoksuva kukka,

kaunis, punaisen torpan seinustalla.

Sädehdi auringossa, helmojasi heitä

älä viehkeyttä ujostellen peitä.

Käännä katseet, hurmaa ja luota.

Murra muistot, älä toista vuota.

Kuule rakkaani, ruusuni armas,

onnea ja iloa tenhollasi tuota,

kukkaan runsaaseen puhkea,

sinä kaunis pensas, niin uhkea.

Kuule rakkaani, ruusuni armas.

Hileitä/Jaana Lampinen

Voikukkavoita

sivelty nurmikolle

salaatin päälle

hunajaista mettäkin

vettäkin pisaroina

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Puhallan tuuleen

hahtuvia taivaalla

lensikö sinne

väriä ja iloa

hurmaavassa muodossa

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Juhannusruusun, valkoinen huntu,

päivässä tässä, juhlan tuntu.

Morsiushunnun, viaton taika,

alkanut on, rakkauden aika.

Lintuset laulaa, metsä jo huokaa,

sinua katson, kaipaus suokaa.

Morsiushunnun, viaton taika,

alkanut on, rakkauden aika.

Aurinko paistaa, hääkellot raikuu,

sanasi helkkää, iloa kaikuu.

Morsiushunnun, viaton taika,

alkanut on, rakkauden aika.

Uumasi keinuu, häävalssi soi,

korvaasi kuiskaan, rakkaani oi.

Morsiushunnun, viaton taika,

alkanut on, rakkauden aika.

Huulesi hurmaa, silmäsi loistaa,

rakkautta tahtoa, sanasi toistaa.

Morsiushunnun, viaton taika,

alkanut on, rakkauden aika.

Morsiushunnun, viaton taika,

alkanut on, yhteinen aika.

Hileitä/Jaana Lampinen

Valon piirtämä

silta kuutamo yössä

on hauraan herkkä

rakkaus ihmisessä

myrskypilvien murtaa.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Jos, minä olen pahka,

oletko sinä koivu?

Jos, minä olen pesä

oletko sinä oksa?

Jos, minä olen karpalo

oletko sinä suo?

Jos, minä olen jänis

oletko sinä pensas?

Ja kuuletko sinäkin

tuulen puhuvan.

Hileitä/Jaana Lampinen

Pisaroi pintaan

vesi uurtaa jälkiä

vuosirenkaita

särkynyt kuvajainen

tyynellä ulapalla

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Turkoosi taivas

omenapuu kukassa

ilma väreilee

onni saapuu ajallaan

tuomentuoksu hiuksissaan

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Hottisten varpajaiset

Muistaako Varpu, niitä Virkun pullia

kauraisen täyteläisiä,

höyryävänä tuoksuvia

pulla arpajaisia?

Niin, toista se oli ennen,

ei tarvinnut kupuansa kuivalla täyttää,

eikä nokkaansa ikkunasta näyttää,

eikä kylmässä syödä.

Iski vain kyntensä ja nokkansa

Virkun pullaan, niin lämmitti

vaikkakin, vähän kahtelutti,

hienohelmoja arvelutti,

sattumat sopassa.

Kesällä Virkku tarjosi

pullassa toukankin.

Oletko Varpu kuullut

että, nykypäivän kalat

syö omansa värjättyinä?

Kyllä on maalima mallissaan, tsirp.

Hileitä/Jaana Lampinen

Hottiset on varpusia kansankielellä ja tämä runo syntyi jonkun kysyessä eilen onko lannassa mitään runollista. Ja tämä sopii ehkä tähän Runotorstain 328 toukka - teemaankin.

Joutsenen vuoro

herättää kulmakunta

huomenna kuovi

keväällä vuorotellaan

kurjen vuorot syksyllä

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Lapsen katseessa

terveiset

valovuosien takaa

viaton

katsoo vielä suoraan

ihmetellen

Hileitä/Jaana Lampinen

Valkoinen usva

peilaa veden pinnalla

lammen rannalla

valo ajaa pitkillä

sen silmillä on harso

Tanka hile/Jaana Lampinen

Sade lankesi

kuivan mullan kasteli

koivu höristi

taimi päätänsä nosti

metsän lintu visersi

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Pehmeä vesi hiertää kallioon jälkiä,

sinä puhut timanttiporasta. 

Minä ajattelen rakkautta,

ja silitän hiuksiasi.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kun, koivu alkaa kuunnella,

ja linnut oksia siipeilemään,

kun, turkoosin sininen taivas

sukeltaa kutsuvaan järveen,

ja liplattava tuuli pelastaa

tuikkivat tähdet sen pinnalle,

niin vapaus nousee aalloille

ja toivo herää talviunilta.

Silloin elämä on, tässä ja nyt.

Ja Sinä, uudistavana.

Hileitä/Jaana Lampinen

Halla saartanut

usvaisen verhon taakse

kohmeisin sanoin

kaste pisaroi yössä

ajattelen Sinua

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

327/haaste Kivi kivessä Runotorstai

Tipahti kuin pommi,

mustasurma,

kivinen vaarna,

Iski kuoleman keihäs.

Särki ja halkaisi.

Täytti ja voimansa näytti.

Vaan, ei rikottua saanut

hauraan herkkää

savesta muovattua,

kalliolle rakennettua.

                                                                                     Hileitä/Jaana Lampinen

Salli minun.

Eilispäivän lapsena

kuivattuna ruohona.

Vähäisenä alkuna

lakastuneena kukkana.

Mitättömänä taimena,

nuupahtaneena versona.

Salli minun.

Elpyä uudeksi ja kasvavaksi

voimakkaaksi ja rohkeaksi.

Sinun läsnäolossasi, varjossasi.

Salli minun.

Rehottaa kuin ruoko

kasvaa kuin kaisla

vaikka, ei ole vettä.

Varttua ja elpyä

karaistua ja vahvistua

vaikka, ei ole tuulta.

Salli minun.

Nähdä, nyrkinkokoinen pilvi

autiomaan rannalla,

kuulla veden kohina

pilvettömällä sannalla,

tuntea sen tuoksu,

helteisenä päivänä,

työn ja kuorman uuvuttamana.

Salli minun.

Tunnistaa Sinun sateesi aika,

elävien maassa, aikojen lopussa.

Salli minun.

Antaa toivoa ja rohkaista

nääntyvää, itseensä käpertynyttä,

virvoittavien vetten tykö

hellästi ohjata.

Salli minun.

Hileitä/Jaana Lampinen

Jos, minä olisin lintu

vuoraisin pesäni

pilvipumpulilla,

vaaleanpunaisella hattaralla,

hunajalla ja voilla.

Jos, lintu olisi minä,

Ei sille kelpaisi

oksat ja männynpiikit

ei sammakonmädit

eikä bongaavat friikit.

jos, minä olisin lintu,

jos, lintu olisi minä.

Ei me yhdessä naurettaisi,

eikä me yhdessä laulettaisi.

Ruusuilla koristellussa

kultaisessa häkissä.

Olisi elämä varmasti jäkissä.

Hileitä/Jaana Lampinen

Niin monta kertaa muuttanut,

ja muuttunut,

tutustunut ja hyvästellyt,

katsonut kaukaa

ja läheltä.

Tänään mietin miltä tähdeltä,

sinä maailmaani lensit

muuttamaan.

Mikä maa ja mikä tähti.

Noin kirkkaasti loistaa,

suloisimmin

kuin mikään muu.

Taivaan valoa toistaa,

laulava lintu

aurinko ja kuu.

Hileitä/Jaana Lampinen

Lasin takana kuuset

piikittelevät toisiaan.

Herkän vihreässä

pehmeässä kärkässä,

sata kyyneltä.

Keinuvassa kehdossa

laulava lintu,

unelma siivettömällä.

Latvassa toinen

vuosia kukkuu,

lapsuuden ikävää

kellon alla.

Ihminen nukkuu.

Hileitä/Jaana Lampinen

Ei aina tarvitse huutaa.

Ota tulpat ja kuulokkeet

pois korviltasi,

kuulen kuiskauksen,

sanoi Hän ja katsoi silmiin.

Mutta sinä.

Mitä sinä itket,

korvasi maailmaa täynnä.

Että saisin kuuloni,

vastasin ääneen huutaen.

Ja korvissani humisi,

hiljainen tuuli.

       - henkäyksen ohut.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Sitä luulee olevansa vapaa

vaikka, on kiinni pitkässä

kelautuvassa flexsissä,

varsinkin juhlapäivinä,

tiukassa otteessa.

Anteeksianto on vapaus,

vapauttaa

haukkuva koira pinteestä,

vapauttaa

kulkemaan omia teitään,

isännälleen, omilleen uskollisena.

Eikä oma koira pure,

jos, ei pelkää rangaistusta.

Ei ääneen uikuta,

jos, ei ole yksinäisyyteen hylätty.

Hileitä/Jaana Lampinen

On se vaan hienoa olla äiti,

Saa pestä pyykit vaaleanpunaisiksi,

tai likaisen harmaiksi,

kadottaa sukista puolet pesussa,

keittää joka aamu kaurapuuroa,

syöttää lapsille kaalikeittoa,

tai lanttulaatikkoa.

Ja siitä huolimatta on,

rakastettu

hyväksytty

halittu ja paijattu.

On se vaan hienoa olla äiti,

Saa valittaa tekemättömistä töistä,

tiuskia joutavista,

kilistellä ja kalistella astioita,

paiskoa kurarukkasia,

saa lyödä hanskat tiskiin.

tai ripustaa naulaan.

Ja siitä huolimatta on

rakastettu

hyväksytty

halittu ja paijattu.

On se vaan hienoa olla äiti.

Saa muistaa,

miten oma äiti oli rakas

työn ja touhun uuvuttamana,

Ihailtu, hyväksytty

halittu ja paijattu.

Ja niin rakastettu

että lapsen sydämeen sattui.

On se vaan hienoa olla äiti.

Saa ruusuja joka vuosi,

rakkauden kera,

kiitoksin maustettuna

vaikka on tehnyt vain parhaansa

ja kokenut silti epäonnistuneensa.

Ja siitä huolimatta

on niin rakastettu

hyväksytty

halittu ja paijattu.

Että muistaa joka päivä

mitä armo ja armollisuus on

mitä rakkaus, Jumalan lapsena on.

Ja äitiys vain varjo, siitä paremmasta.

Hileitä/Jaana Lampinen

Äiti

minä muistan

lapsuudesta ne rentukat,

jotka yhdessä

joenrannasta poimittiin

ja maitohinkissä kotiin kannettiin.

Äiti

niihin rentukoihin

sulautunut koko lapsuus

ja sinun suuri rakkaus

maitohinkissä ja rentukoissa

ja se ikävä virtaa

siinä joessa.

Hileitä/Jaana Lampinen

Nuori koivikko

puhkeamassa lehteen

täyteläisenä

Huomasitko vivahteen

rakkaus on sävyssä

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Ei minulla ole antaa,

muuta kuin, lapsen

vähäiset eväät.

Spiderman rasiassa leipää,

Cittycat mukissa juomaa,

lapsen lapsenmielinen usko,

Kaikkivaltiaaseen, Isään.

”Tule Jeesus lapses luo”

Pieni ajatus,

kaiken voittavasta

suuresta rakkaudesta.

”Armos, siunaukses suo”

Ja kansaa on paljon,

paljon nälkäistä nurinaa,

epäuskoa, lustetta.

”Tue pientä kärsivää”

Jerikon tie täynnä ryöstettyjä,

haavoittuneita, särkyneitä

sairaita, eksyneitä.

”Johda tietä oikeaa”

Ja minä uskon,

Hyvään paimeneen,

Korkeimman suojaan,

Kaikkivaltiaan varjoon.

Hän on turvamme,

kilpemme ja voimamme,

ajatuksen päässä.

Ikiaikain suuri Jumala.

Ja minä uskon, auta meidän epäuskoamme.

Aamen.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kuule äiti.

Älä lähde äitienpäivänä,

älä jouluna, syntymäpäivänä.

Sillä minä pelkään surua,

ikävää,

joka pitäisi taas piilottaa.

Sillä minä kompastuin vahvuuteen.

Joka paikka seulana,

ja minun sieluni vuotaa,

sydämeni kyynelehtii,

ja silmäni tulvivat jo nyt.

Enkä minä lohdutuksesta huoli.

Kuule äiti.

Älä lähde äitienpäivänä,

älä jouluna, syntymäpäivänä.

Anna vielä vähän aikaa,

vahvistaa selkärankaa,

että jaksan kantaa surua urheasti,

ja tukea toisille antaa

silloin riittävästi.

Hileitä/Jaana Lampinen

Päivänkakkara

terälehtiä puuttuu

kukaan ei kysy

rakastaako vaiko ei

minä rakastan silti

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Lämmin hipaisi

palelevaa sydäntä

vuokko niiasi

västäräkin tanssissa

annoin sinulle luvan

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

 Runotorstain 326 haaste:

Virta 

Hiljaiset huokaukset

kulkevat matalalla

etsivät ovea lapsuuteen

kipu valittaa pimeässä

äidin ikävä kainalossa.

Elämä pitää tiukasti kiinni

juuristaan

virran viedessä eteenpäin,

on aika hyvästellä

tämä ranta.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Jos minä saan kuolla,

niin kuin Job,

elämästä kylläni saaneena.

Silloin minä kuolen,

täynnä linnunlaulua

ja metsän huminaa,

täynnä tuulien tunnelmaa.

Tämän maanpiirin

kiehtovasta kauneudesta,

kylläni saaneena.

Ja suloisimmat sävelet

minua unessa tuudittaa,

kuin meren sinistä aavaa

rytmi, kehtoani keinuttaa.

Ja minä soin, soin ja soin

ikuisuuden säveltä

taivaan kirkkaudessa,

ja lämpimissä muistoissa.

Jos minä saan kuolla,

niin kuin Job,

elämästä kylläni saaneena.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Joutsen kaartelee

sinisellä taivaalla

katselee alas

odottaa yhä häntä

ikävä itkee ääneen

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kyllä minä tiedän,

tyylikäs on pikkumustaa

ja valkoisia valheita.

Mutta minua väsyttää.

Kyllä minä tiedän,

pitäisi kirjoittaa kirjakieltä,

eroottisesti,

pilkkuja, pisteitä myöten.

Mutta minua väsyttää.

Kyllä minä tiedän

Rosat, Snelmannit ja Leinot,

Sarpanevat, Isolat

ja ne muutkin Einot.

Mutta minua väsyttää.

Särmä vain satuttaa,

vimma kuohuu ja kupluttaa,

ja ne pettymykset:

Ne ovat koinsyömiä villapaitoja.

Vihreinä pudonneita lehtiä.

Toukan syömiä kukannuppuja.

Ja minua väsyttää.

Enkä jaksa pettyä enää itseeni.

Hileitä/Jaana Lampinen

Järvenpinnalla

miljoonia tähtiä

tuikkiva taivas

lounatuulen suudelma

pinnan alla sävähti

  Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kirsikankukat

kuolee räntäsateessa

hiirenkorvissa

suomalaista sisua

mustarastas viheltää

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Keltainen kevät

raidan mekossa kukat

oksalla pesä

luonto juhlii vappua

aivastan terveydeksi

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Valkorunkoinen

riiputtaa oksistoa

silmuissa rapsaa

näkyy hiirenkorvia

lintu laulaa onnesta

 Tanka Hile/Jaana Lampinen

Ilmapalloja

simaa tippaleipiä

kukkamekkoja

ja iloista Vappua

lämpimän kynnyksellä

Tanka Hile/Jaana Lampinen