Sanojen tempaamana

villisti juoksevassa koskessa,

lauseiden pyörteissä,

lipuvassa virrassa,

suvannossa kuin hukkuva,

tartun oljenkorteen.

Todelliseen rakkauteen.

Sydämeni kuin tuuli,

hyminä pellonkorsissa,

värinä lehvistössä,

hiipuva hiillos nuotiolla,

riitettä, hileitä pinnan alla.

Niin monta kertaa,

kääntänyt selkäni tunteille,

jäätänyt pääni ajatuksille,

tukkinut korvani, sulkenut silmäni,

puuduttanut ja puutunut,

koskematta jättänyt

-        ja jäänyt.

Etten tiennyt:

Että Sinun rakkautesi

on kuin maanjäristys,

sydäntä pompottava jytinä.

Rakenteita horjuttava, huojuttava,

huimaava, juovuttava tunne.

Kuin tsunami,

hukuttava hyökyaalto,

joka tempaa mukaansa,

 ravistaa, pyörittää ja pesee,

kaikesta entisestä.

Saa haukkomaan henkeä,

luopumaan suosiolla turhasta,

katsomatta taakseen.

Sinun rakkautesi valtaamana,

olen kuin syttynyt tulivuori.

Ja vain Sinä, yksin Sinä,

voit minut sammuttaa.

Hileitä/Jaana Lampinen