Sinä kutsut omiasi maailmalta.

Sinä etsit lapsiasi kaikkialta.

Kootaksesi heidät lähellesi.

Sen yhdenkin,

joka yksin yksinäisenä vaeltaa,

ja yrittää vain unohtaa,

Taivaan Isän ja kotimaan.

Sinäkö unohtaisit lapsesi,

valittusi, rakkaasi,

vieraan kansan keskelle,

vieraan heimon lähelle,

vierasta kieltä puhumaan,

vieraita lauluja laulamaan.

Sinäkö jättäisit omasi,

huolehtimatta, välittämättä

rakastamatta yksinäisyyteen.

Sinäkö hylkäisit lapsesi,

tämän elämän todellisuuteen,

karuun, korskeaan koreuteen,

kovaan kivi sydämeen.

Vaikka, hän unohti sinut

vieraalla maalla kulkeissaan,

ihmislapsia syliin sulkeissaan.

Niin Sinä et häntä unohda,

et hylkää, et jätä

et lastesi joukosta pudota.

Yksinäisenä nääntymään,

vaan, kutsut yhä, 

kotiin kääntymään.

Hileitä/Jaana Lampinen