Läikkyvä valo

harvassa lehvistössä,

tanssivat tähdet

hilpeästi tuulessa

laineilla ilakoiden.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Aurinko laski

liekehtivän kuumana

voikukkapeltoon,

hahtuvat kahahtivat

tuhkanharmaana lentoon.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Pajupillistä

irtoaa irrallinen

sointi ja kuori

kuoren alla elämä

kuihtuu pillin soidessa.

 Tanka Hile/Jaana Lampinen

Lapsuuden langat

sitovat muistot yhteen.

Äidin käsissä

saunavihta ja lyhde,

pässinpökkimät

villasukat puikoilla,

taikinanjuuri

tiinussa nousemassa,

limpussa tuoksu.

Muisto loimi pirrassa,

pirtin perällä

räsymatossa lapsuus,

järvivedellä pesty.

Chōka Hileitä/Jaana Lampinen

Syntymäkoti

vieraantuu iholtani,

sydämelläni

sen huoneet lämpenevät

kutsuvat peremmälle.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

  

Kiitävät kesät

kasvavat kukat yhä,

syys ei odota,

vääjäämättä ravistaa

kylmii, hauraita luita.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Miksen toistaisi

ikävääni, kertoen

yhä uudelleen

niin kuin, aalto rannalle,

kurjet sumussa, suolle.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Usvassa lipuu

kaksi sorsaa rinnakkain,

vierekkäin hiljaa

auraavat oman tiensä

siipien taivaanrantaa.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Lensivät uniin

levottomat askeleet

kädet uumalla,

keinuivat myöhään yöhön,

poski poskea vasten.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Sinä purjehdit

aavalle ulapalle

tuulien teitä,

etsin sinua yhä,

aallot peittävät jäljet.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

En haluaisi ottaa

menneisyyttä tulevaisuuteen.

Etten, näkisi sitä peilistä

joka ikinen päivä saappaissa,

painava reppu selässä.

Ei se ole mistään kotoisin.

Tahtoisin olla

unikuva, kangastus,

ritariperhonen syreeninkukassa.

Keveä, kuin pehmeä tuuli,

haihtuva usva autereessa,

sävy sateenkaaressa.

Kuin leijuva tuoksu ilmassa,

rätinä liekissä,

hulmuava helma revontulissa.

Unelmista kotoisin.

Kevyen kevyt.

Edes kerran.

Hileitä/Jaana Lampinen

Verrattomia verrattuja

Sinäkö teet tyhjäksi

Luojan viisauden,

omalla viisaudellasi.

Tunnistat toisen tyhjäksi,

omalla täydellisyydelläsi.

Köyhäksi autosi arvolla.

Tyhmäksi todistuksillasi.

Mitättömäksi mitoillasi,

Onnettomaksi,

käsistäsi yöhön haihtuvalla onnella.

Arvottomaksi omalla arvollasi.

Arvoiltasi hylätyksi.

Voititko arvallasi täyteyden,

taidoillasi taivaan.

Saitko lopulta enemmän kuin hän,

joka jäi kokonaan ilman.

Peräkammariin,

sivukylään, taajaman taakse,

ilman peitevoidetta, naamaria,

maskia, small talkkia.

Luonnontilaan, aitona

rehevänä,

muokkaamattomana.

Onko maljasi täynnä.

Oletko varma,

ettei se ole sakkaa.

Entä jos maljasi, onkin pieni,

vaikka on täysi, ylitse vuotaen

erinomaisuuttasi.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Halla hiipi hiljaa juhannusyönä.

Saarijärven salomailla,

niin kuin joskus aikoinaan.

Ohitti usvaisen lammen rannan,

henkäyksen ohuena lipui,

kuuraisessa liehukkeessaan,

katsomaan juhannusvalkeaa.

Kiersi nuotion savun, saunan piipun,

ihmetteli hallaharsoja, mennessään,

hiipi rinnettä ylös,

puolivälissä pysähtyi ja katui.

Pudotti kuuraisen harsonsa

nurmikolle, paetessaan kesää,

 ja palasi tuntureille,

lapin lasten hillasoille.

Vei mukanaan

seitsemää sorttia,

lumityynynsä alle,

laihopellosta lähtiessään.

Pikkuinen lintu pesällä

suojasi untuvikkojaan,

juhannusyönä keskikesällä.

Ääneen voivotti,

Suomen kylmää suvea.

Tilasi lentoliput etelän aurinkoon,

niin kuin moni muukin,

arkeen palattuaan.

Hileitä/Jaana Lampinen

Sitä minä sinulle toivon,

että sinulla on joku,

joka katsoo kanssasi eteenpäin.

Joku joka kuulee erityiset sanasi,

joku joka sanoo sinulle katseella,

teoilla sanoilla ja ajatuksin,

että olet suurenmoinen ihminen.

Sitä minä sinulle toivon,

että sinulla on joku,

joka koskettaa sydäntäsi

niin, että henkeäsi haukot.

Että on joku, joka hipaisee sieluasi

niin, että tiedät olevasi rakkaista rakkain,

ja tunnet olevasi ainutlaatuinen,

tärkeä ja uniikki sellaisena kuin olet.

Sitä minä sinulle toivon,

että sinulla on joku,

joka herättää uinuvat tunteesi,

liikuttaa maata jalkojesi alla,

niin, että näet myös ympärillesi.

Että sinulla on joku,

joka saa sinut hymyilemään,

rakastamaan ja jakamaan

omasta yltäkylläisyydestäsi.

Sitä minä sinulle toivon, että on joku

joka pitää sinusta huolen,

ja saa sinut kurottautumaan

taivasta kohti, ojentamaan kätesi,

Hänelle joka sinua rakastaa,

ja tämän kaiken antaa.

Sitä minä sinulle toivon.

Ja sitäkin:

Että sinulla on joku,

joka saa sinut laittamaan

kätesi ristiin ja kiittämään.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kuva/Sonja Lampinen

Juhannus 2014

Halla tuli kaukaa,

kuukausien päästä

ja jäi öiksi.

Ohimennen ärhenteli,

nipisti perunaa, sylki päälle,

ja merkkasi omakseen,

polki jalkoihinsa Joriinin.

Kesä oli nöyrä,

antoi tulla lunta tupaan,

mutta herätti auringon aikaisin,

siivoamaan jälkiä.

Illalla sopivat hallavartiosta,

aurinko lupasi valvoa,

muutaman yön nukkumatta.

Hileitä/Jaana Lampinen

Runotorstain haasteruno: Juhannus 332

Herkkä ja viaton,

hento ja hurmaava

”Prinsessa Ruusunen ”

tuoksuu ja huumaa

yöttömään yöhön

kuumaan, nukahtaa.

Siron sorjasta varresta

värttinän piikkejä sata,

myös minua haavoittaa.

Unettomaan ikävään,

jatkuvaan kaipaukseen,

kesään, kahlitsee.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kuva/Sonja Lampinen

 Rakkaus,

kuin juhannusruusu.

Kukkii, kuin morsian.

Herkän kauniina,

piikikkäistä piikikkäin.

Vetää puoleensa

pörrääviä kärsäkkäitä,

piikikkäitä vaihdokkaita.

Polttavien nokkosten ympäröimänä,

herkistä herkin sateelle,

tuulille ja myrskyille.

Vaihtaa syksyyn väriä.

Talvella, kuin pystyyn kuollut.

Ruokkii silti varpusia.

Rakkaus, kuin juhannusruusu,

tuoksuva hurma.

Valkoinen viattomuus

koskijan turma.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kuva/Sonja Lampinen

Ota kädestä kiinni

juostaan nauraen,

niin kuin lapsena

kevein askelin.

Ota kädestä kiinni

lähdetään etsimään,

niin kuin nuorena

onnesta haaveillaan.

Ota kädestä kiinni

 kuljetaan kaksin,

niin kuin rakkaat

toistansa tukien.

Ota kädestä kiinni

unelmoidaan,

kesä kantaa

kaipuuta rakkauden.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kuva/Sonja Lampinen 12v

Sävyisyys

on aallonmurtaja,

laupeus

ihaninta ihmisessä.

Sydämeni koettelee Hän,

joka yksin tietää kaiken.

Häneen minä turvaan,

enkä huku,

vaikka, kaaduin sanoihini.

Hileitä/Jaana Lampinen