On se vaan hienoa olla äiti,

Saa pestä pyykit vaaleanpunaisiksi,

tai likaisen harmaiksi,

kadottaa sukista puolet pesussa,

keittää joka aamu kaurapuuroa,

syöttää lapsille kaalikeittoa,

tai lanttulaatikkoa.

Ja siitä huolimatta on,

rakastettu

hyväksytty

halittu ja paijattu.

On se vaan hienoa olla äiti,

Saa valittaa tekemättömistä töistä,

tiuskia joutavista,

kilistellä ja kalistella astioita,

paiskoa kurarukkasia,

saa lyödä hanskat tiskiin.

tai ripustaa naulaan.

Ja siitä huolimatta on

rakastettu

hyväksytty

halittu ja paijattu.

On se vaan hienoa olla äiti.

Saa muistaa,

miten oma äiti oli rakas

työn ja touhun uuvuttamana,

Ihailtu, hyväksytty

halittu ja paijattu.

Ja niin rakastettu

että lapsen sydämeen sattui.

On se vaan hienoa olla äiti.

Saa ruusuja joka vuosi,

rakkauden kera,

kiitoksin maustettuna

vaikka on tehnyt vain parhaansa

ja kokenut silti epäonnistuneensa.

Ja siitä huolimatta

on niin rakastettu

hyväksytty

halittu ja paijattu.

Että muistaa joka päivä

mitä armo ja armollisuus on

mitä rakkaus, Jumalan lapsena on.

Ja äitiys vain varjo, siitä paremmasta.

Hileitä/Jaana Lampinen

Äiti

minä muistan

lapsuudesta ne rentukat,

jotka yhdessä

joenrannasta poimittiin

ja maitohinkissä kotiin kannettiin.

Äiti

niihin rentukoihin

sulautunut koko lapsuus

ja sinun suuri rakkaus

maitohinkissä ja rentukoissa

ja se ikävä virtaa

siinä joessa.

Hileitä/Jaana Lampinen

Nuori koivikko

puhkeamassa lehteen

täyteläisenä

Huomasitko vivahteen

rakkaus on sävyssä

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Ei minulla ole antaa,

muuta kuin, lapsen

vähäiset eväät.

Spiderman rasiassa leipää,

Cittycat mukissa juomaa,

lapsen lapsenmielinen usko,

Kaikkivaltiaaseen, Isään.

”Tule Jeesus lapses luo”

Pieni ajatus,

kaiken voittavasta

suuresta rakkaudesta.

”Armos, siunaukses suo”

Ja kansaa on paljon,

paljon nälkäistä nurinaa,

epäuskoa, lustetta.

”Tue pientä kärsivää”

Jerikon tie täynnä ryöstettyjä,

haavoittuneita, särkyneitä

sairaita, eksyneitä.

”Johda tietä oikeaa”

Ja minä uskon,

Hyvään paimeneen,

Korkeimman suojaan,

Kaikkivaltiaan varjoon.

Hän on turvamme,

kilpemme ja voimamme,

ajatuksen päässä.

Ikiaikain suuri Jumala.

Ja minä uskon, auta meidän epäuskoamme.

Aamen.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kuule äiti.

Älä lähde äitienpäivänä,

älä jouluna, syntymäpäivänä.

Sillä minä pelkään surua,

ikävää,

joka pitäisi taas piilottaa.

Sillä minä kompastuin vahvuuteen.

Joka paikka seulana,

ja minun sieluni vuotaa,

sydämeni kyynelehtii,

ja silmäni tulvivat jo nyt.

Enkä minä lohdutuksesta huoli.

Kuule äiti.

Älä lähde äitienpäivänä,

älä jouluna, syntymäpäivänä.

Anna vielä vähän aikaa,

vahvistaa selkärankaa,

että jaksan kantaa surua urheasti,

ja tukea toisille antaa

silloin riittävästi.

Hileitä/Jaana Lampinen

Päivänkakkara

terälehtiä puuttuu

kukaan ei kysy

rakastaako vaiko ei

minä rakastan silti

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Lämmin hipaisi

palelevaa sydäntä

vuokko niiasi

västäräkin tanssissa

annoin sinulle luvan

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

 Runotorstain 326 haaste:

Virta 

Hiljaiset huokaukset

kulkevat matalalla

etsivät ovea lapsuuteen

kipu valittaa pimeässä

äidin ikävä kainalossa.

Elämä pitää tiukasti kiinni

juuristaan

virran viedessä eteenpäin,

on aika hyvästellä

tämä ranta.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Jos minä saan kuolla,

niin kuin Job,

elämästä kylläni saaneena.

Silloin minä kuolen,

täynnä linnunlaulua

ja metsän huminaa,

täynnä tuulien tunnelmaa.

Tämän maanpiirin

kiehtovasta kauneudesta,

kylläni saaneena.

Ja suloisimmat sävelet

minua unessa tuudittaa,

kuin meren sinistä aavaa

rytmi, kehtoani keinuttaa.

Ja minä soin, soin ja soin

ikuisuuden säveltä

taivaan kirkkaudessa,

ja lämpimissä muistoissa.

Jos minä saan kuolla,

niin kuin Job,

elämästä kylläni saaneena.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Joutsen kaartelee

sinisellä taivaalla

katselee alas

odottaa yhä häntä

ikävä itkee ääneen

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kyllä minä tiedän,

tyylikäs on pikkumustaa

ja valkoisia valheita.

Mutta minua väsyttää.

Kyllä minä tiedän,

pitäisi kirjoittaa kirjakieltä,

eroottisesti,

pilkkuja, pisteitä myöten.

Mutta minua väsyttää.

Kyllä minä tiedän

Rosat, Snelmannit ja Leinot,

Sarpanevat, Isolat

ja ne muutkin Einot.

Mutta minua väsyttää.

Särmä vain satuttaa,

vimma kuohuu ja kupluttaa,

ja ne pettymykset:

Ne ovat koinsyömiä villapaitoja.

Vihreinä pudonneita lehtiä.

Toukan syömiä kukannuppuja.

Ja minua väsyttää.

Enkä jaksa pettyä enää itseeni.

Hileitä/Jaana Lampinen

Järvenpinnalla

miljoonia tähtiä

tuikkiva taivas

lounatuulen suudelma

pinnan alla sävähti

  Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kirsikankukat

kuolee räntäsateessa

hiirenkorvissa

suomalaista sisua

mustarastas viheltää

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Keltainen kevät

raidan mekossa kukat

oksalla pesä

luonto juhlii vappua

aivastan terveydeksi

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Valkorunkoinen

riiputtaa oksistoa

silmuissa rapsaa

näkyy hiirenkorvia

lintu laulaa onnesta

 Tanka Hile/Jaana Lampinen

Ilmapalloja

simaa tippaleipiä

kukkamekkoja

ja iloista Vappua

lämpimän kynnyksellä

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Joku pussaa sammakkoa,

löytääkseen prinssin.

Joku prinssiä,

löytääkseen sammakon.

Suulas

pussaa kaikkia ohimennen,

Juutas

kääntää takkinsa tuulessa,

pussatessaan.

Ei tyhjiä sanoja sydämessä ole.

Mutta suussa, suussa ne viihtyvät,

Ja huulilla pyörivät.

Kuplia ja kurnutusta.

varsinkin keväisin

upottavassa suossa.

Hileitä/Jaana Lampinen

    

Harva peilaa myrskyssä,

näkee nenäänsä pitemmälle,

harva katsoo avoimin silmin,

        tyhjä suu auki.

Sade piiskaa,

tuuli repii,

salama häikäisee.

Jyrinä saa korvat lukkoon.

Tyrskyää kirvelevää

suolaista vettä.

Myrskyävä pinta

ei taivasta heijasta,

pilvi ei karikkoja valaise.

Kieli on peräsin,

sydän ruori.

Auta minua pitämään suunta.

Hileitä/Jaana Lampinen

Martta, Martta.

Moninaista,

monista maista,

sinä hätäilet,

huolta kannat

murheen painaa

alas annat.

Elämä on lainaa,

ja tarpeellista vain vähän.

Istu hetkeksi tähän,

kuule -

Maria on valinnut hyvin,

älä luule,

et paikkansa pehmeä syvin.

Hän ammentaa,

että saa antaa.

Kortensa kekoon

myöhemmin kantaa.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Tämä maa vihertää,

silmut itsestään

lehteen puhkeaa.

Jää sulaa

puhkoo uomaa,

voimalla virtaa.

Kukkanuppu avautuu

avaamatta,

linnut saapuvat kutsumatta.

Routainen maa herää,

sinun tai minun

lämmittämättä.

Mutta viljapellot,

eivät vihannoi

kylvämättä.

Eikä perunaa

saada vaottamatta,

ei satoa, kitkemättä.

Ei sydäntä

raottamatta,

Ei ihmistä,

itkemättä.

Hileitä/Jaana Lampinen

    

Eikö se, joka lankeaa,

kaatuu, kompastuu,

horjahtaa ja makaa.

Nouse?

Eikö se, joka eksyy,

harhautuu, hairahtuu,

kääntyy pois.

Palaja?

Eikö se, joka luopuu,

vaihtaa, luovuttaa,

myy ja antaa.

Ota?

Eikö se, joka pakenee,

vieraantuu, pettää,

hylkää ja jättää.

Löydä?

Eikö se, joka odottaa,

pysähtyy, vartoo,

viipyy ja vitkastelee.

Toivo?

Eikö se, joka löydetään

hoidetaan, kohdataan

ruokitaan ja juotetaan.

Rakasta?

Eikö se, jolle näytetään,

annetaan, lahjoitetaan

ja parannetaan.

Usko?

Häntä.

Joka etsii ja rakastaa,

nostaa ja kantaa.

Kaiken anteeksi antaa.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Pelto huutaa vastaan,

sarka katkerasti valittaa.

Kivisen pellon vaot napisevat,

muheva maa itkee.

Voima on lopussa.

Kaikkialla kasvaa horsmaa,

ohran sijaan, juolavehnää,

nisun sijaan orjantappuroita,

leivän sijaan nokkosia.

Maa itkee heikkoutta

rikkaruohon varjoissa,

       - näköalattomuutta.

Valittaa kuivuutta,

surkuttelee pienuutta,

napisee voimattomuutta.

Anna meille aikaa

      -  anna kerran vielä:

Kyntäjän kyntää,

kylväjän kylvää,

     -   enkelin kitkeä.

Kerran vielä, kyynelin kastella.

Anna rakkautesi,

tuulesi puhalla,

anna voimasi voimaksi,

kirkkautesi valoksi tulla.

      -  Tämän maan ylle.

Anna kerran vielä,

uusi kasvun mahdollisuus,

vajavaisille uusi ulottuvuus.

        Ihmiselle se on mahdottomuus.

Valtasi tälle maalle näytä.

     -   Taivaan aitta nisunjyvillä täytä.

Hileitä/Jaana Lampinen 

^{Ei tiedä hän,}

^{rosoisuudessaan,}

^{että valolla on monta paikkaa loistaa,}

^{hänessä ja hänen säröissään,}

^{särmissään ja silmissään.}

^{Ei tiedä hän,}

^{kynnöksellä ollessaan,}

^{että siemenellä on monta paikkaa,}

^{hänessä rikkonaisessa,}

^{kasvaa ja vihertää,}

^{juurtua Häneen.}

^{Ei tiedä hän,}

^{kyyneleissä ollessaan,}

^{että pisarassa on monta paikkaa,}

^{heijastaa taivasta,}

^{hänessä ja Häneen.}

^{Ei tiedä hän}

^{nöyryydessään,}

^{että Hänessä, hän on}

^{kuninkaan tytär}

^{sävyisässä loistossaan.}

^{Hileitä/Jaana Lampinen}

Niin moni, liian moni

on haudannut uskonsa,

unelmansa, onnensa

rakkautensa, elämänsä.

Kalliohautaan, kivisydämeen.

Sanat on suuria,

teesit liian raskaita.

      -  Pois pyörtää.

Tarvitaan enkeliä,

enkeleitä,

ystäviä, kavereita.

Pyörittämään kuorma pois

sydämen suulta,

heittämään huulta,

ojentamaan käsi,

     -  kädet.

Avoin syli.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Pitkäperjantai

Golgatan risti ja Hän

katso äitisi

pidä huolta rakasta

koko tätä maailmaa

Tanka Hile/Jaana Lampinen

 Kuka ristiinnaulitsee syyttömän?

Kääntää selkänsä,

 - takkinsa,

tahratun tuntonsa,

välinpitämättömän mielensä,

       - miettimättä itse.

      

Huutaa kansanjoukossa,

niin kuin muutkin:

Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!

  Tietämättä, ymmärtämättä että,

 Hän kyllä näkee:

Syvimpään sieluun saakka.

Ja armahtaa, armahtaa

myös huutajaa

 jos, hän armoa haluaa.

                                                                              Hileitä/Jaana Lampinen

Ruosteinen avain,

ruosteinen lukko,

ovi kiinni juuttuu.

Tie portille johtaa.

Saranat itkee.

Katkera kitkee.

Vain öljyä puuttuu.

Pyydä niin saat.

 Kun omastasi sitten jaat,

kitisevä, nariseva elämä,

    -  toiseksi muuttuu.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Hän voi ja Hän pystyy

ilmestymään heikkoudessa.

Näkymään kyynelissä,

asettumaan hymyyn,

sanoihin, sointuihin,

     - meistä huolimatta.

Sinun leiviskäsi

  - sinun käsi,

   Hänen mahdollisuutensa Siunata,

   - lapsen eväät.

Laita ne yhteiseen pöytään,

      - kaikelle kansalle jaa,

antaessaan, itse myös saa.

Siunausta mukanamme kannetaan,

lahjana Häneltä

- matkaevääksi

toisillemme annetaan.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Usva leijuu äänettömänä,

levollinen hiljaisuus

väreilee autereessa.

Rauhalla kevyet askeleet,

liikkua tuulen henkäyksessä.

Hiljaisuus soi ajasta aikaan.

Kurjen sopraano

pysäyttää,

palauttaa hetkeen.

Vie mennessään sielun ikävään.

Metsä herää laulamaan.

Kaikki on taas hyvin,

vaikkei, ennallaan.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Hän näkee syvälle,

Suomalaisen miehen

nyrkin sisälle.

Pullon pohjalle,

kirosanojen taakse,

astuu raatajan rinnalle.

Tahtoo auttaa miehen pinnalle.

Hän näkee

kaikki säilötyt kyyneleet,

haavat raastavan kipeät auenneet,

toiveet kaikki - rauenneet.

Hän näkee ja tietää.

Hän katajaisen kansan miestä sietää.

Mies miestä ymmärtää.

Tuskaa kipeää käsittää.

Ei murhetta vesitä,

ei unohtamaan esitä.

Pyytää vain pientä huomiota,

ettei, viimeistä tuomiota

anneta itselle,

eikä varsinkaan toiselle,

epäonnistuneelle ihmiselle.

Annetaan armoa ja aikaa,

niin ilo, talossa raikaa.

Auki on aina, taivaan ovi

jutellaan vielä pieni tovi.

                                                            Hileitä/Jaana Lampinen

Isä.

Minä tarvitsen sanoja,

sanoja jotka lääkitsevät

särjetyt sydämet.

Sanoja jotka,

puhdistavat

sisäiset haavat.

Tarvitsen

pehmeitä sanoja

sielun kipeyteen.

Hoitavia sanoja

suruun

murheeseen.

Lempeitä sanoja

pelkoon

ikävään.

Nostavia sanoja,

rohkaisevia sanoja,

kannattavia sanoja.

Isä, minä tarvitsen sanoja.

Sinä olet Sana.

Minä tarvitsen Sinua.

Hileitä/Jaana Lampinen

Ajattelen kuin ihminen,

haluan olla aina onnellinen,

autuas ja tyytyväinen,

terve, rikas ja iloinen.

Toivon ettei mikään paina.

Ettei, elämä ahdista

eikä kukaan liikaa vaadi

ei suorituslistoja laadi.

Eikä työ, edes Sinun -

elämääni tahdista.

Olen inhimillinen ihminen.

Rukoilen kuin lapsi.

Olen lapsen kaltainen:

Anna minulle ja anna läheisilleni

älä ohi kulje, älä meitä jätä

tahdon vielä vähän tätä.

Ethän ”piikkiä” pankkia sulje,

anna minulle, anna vielä rakkautta,

älä ohitseni tyhjin käsin kulje.

ja Sinä sanot:

Mitä se sinua hyödyttää

vaikka, voittaisit lotossa,

ja saisit kaiken inhimillisen,

rakkauden ja onnellisuuden,

mutta sielusi vahingoittuisi.

Mene ja katso lähimmäistäsi,

tarvitseeko hän,

jotain mitä sinä voisit antaa,

hänelle iloa, onnea kantaa.

Sillä antaessaan saa,

etsiessään löytää,

kolkuttavalle avataan.

Laita leipää ja viiniä pöytään.

Hileitä/Jaana Lampinen

Riipun Sinussa

Sinä tuet minua

matka on pitkä

minä jaksan Sinussa

kuivassa erämaassa

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Golgatan lähteen

elävä vesi riittää

voimaannuttamaan

uupuneet haavoittuneet

väsyneet kompastuneet

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Pysähdyn hetkeen

kevätaamuun lehdossa

kaikkialla soi

metsäkuoron lauluja

rakkauden säveliä

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Vain rukouksessa

harjaantuu kuuntelemaan

Sinun ääntäsi

läheisyytesi hoitaa

lohduttaa väsynyttä

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Ilman Sinua

emme voi tehdä mitään

sinä valitsit

heikot ja voimattomat

heijastamaan Sinua

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Sinä et tullut

tänne palveltavaksi

vaan palvelemaan

oppisinko minäkin

palvelemaan Sinua

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Pitää miettiä

haluaako vaahtoa

kuohuttamaan sisintä

ennen kuin vatkaa sitä

vellovilla sanoilla

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Eivät tienneet

pystyttäessään ristiä,

Golgatan tuuliselle kummulle,

että rakensivat, ovea taivaaseen.

Jos, olisivat tienneet,

olisivatko

rakentamatta jättäneet.

Ja meidät,

kadotukseen tuominneet.

Hileitä/Jaana Lampinen

Pidä itsestäsi huolta,

sanoi hän lämpimästi,

ja lähti.

Mitäpä siihen lisäämistä.

Totuus silmille revähti.

Pitää itse, niin itsestään,

ettei kukaan,

maahan polje,

eikä pinnan alle paina.

Elämä on lyhyt laina.

Maksumieheksi

joutuu itse aina.

Hileitä/Jaana Lampinen

Rajuilmassa

sinä löydät kotiisi

myrskynsilmässä

aallokko ei pidätä

määränpää jo häämöttää

Tanka Hile/Jaana Lampinen