Ystävän käsi

pitkospuu surunsuolla.

Lämmin ajatus

poutajuova taivaalla.

Yhteinen matka on tie.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

  

Astua sivuun

antaa tilaa ja tietä

valon ohittaa,

mustana puhuvia

hiiltyneitä tulia.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Puhu minulle

hiljaisia sanoja

äänettömästi

anna ajatuksia

Sinun rakkaudestasi.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kuka oikeasti tietää

muistaa ja tuntee

tekee sen mitä kuuluu

näkyy ja muuttuu.

Kuka oikeasti tietää,

ymmärtää ja tulkitsee.

Kuka oikeasti totuutta

salatuimpaan saakka etsii

ja tarvitsee.

Kuka oikeasti turvaa antaa,

kynnyksen yli kantaa,

etten ketään loukkaisi,

enkä tomuun kirjoitettu olisi.

Kuka oikeasti rakastaa

välittää ja ymmärtää

eksyksissä kulkevaa lastaan.

Ja minä uskon Sinuun elämän Luoja,

olet minun ainoa turva ja suoja.

Hileitä/Jaana Lampinen

Tuuli jäätää syksyn selän.

Pilvi valuu sakeana

märästä kylmään

maahan.

Lapset makeana,

kieli pitkällä kurahaalareissa

nauttivat elämästä.

Unohditko Simon kauniit sillat

 Liisan liukkaita pelätessä,

Kaisan kaljamia varoessa.

Unohditko Antin

aisalla ajamassa

kellon kilkattaessa

jouluisessa maisemassa.

Unohditko lapsena hymyn

räntäsateessa?

Hileitä/Jaana Lampinen

Päivästä päivään

Hän ojentaa kättänsä

rakastaaksensa

vastahakoista lastaan,

miksi sinä pakenet?

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Sinun rakkautesi

on huikaisevan puhdas,

kaunis ja koskettava

Pyhyyttäsi kirkastava.

Levollisen rauhallinen.

Vaikka minä olen levoton,

pelokas, kireä ja ahdistunut.

Silti Sinun rauhasi ei minusta väisty,

eikä rakkautesi horju.

Eivätkä kätesi väsy kantamaan,

ohdakkeista takkuuntunutta lasta,

lempeästi olalla.

Hileitä/Jaana Lampinen

Halla kuorrutti

valkoisella kuuralla

satumaiseman,

aurinkokin ihaili,

huikaisevan kaunista.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Aidan takana

juhlasali tuikkuineen,

kultainen risti

kiveen piirretty nimi,

kirvelevä ikävä.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kuutamosilta

veden yllä kirkas tie,

aalto aallolta

kivi kiveä hioo,

tähtitaivas kattona.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Kultakin tummunut

muuttunut kuin hopea.

Maanpiiri surua täynnä.

Pilvet sataneet maahan,

siivet painavat kuin lyijy,

eikä aurinkoa näy.

Vain Hänen sanansa loistaa

kuin, lamppu pimeässä.

Valaisee tien ja taivaan kodin,

Hänen rakkautensa näköiseksi.

Ilta on tullut

ja yön pimeys ahmii nälkäisiä.

Ilta on tullut

ja kiljuva jalopeura kiiluvin silmin,

vaanii kenet saisi niellä.

Mutta Paimen etsii yhä lampaitaan,

kutsuu sitä yhtä kadonnutta,

ja toista eksynyttä,

kolmatta pois poikennutta.

Kuuletko sinä kutsun,

näetkö valon,

tunnetko taivaan tuoksun.

Kello käy ja aika on tullut.

Palata kotiin.

Hileitä/Jaana Lampinen

Karikkoinen on

elämä purjehtia,

pohjakosketus

raapii monen sydäntä

saaden silmät vuotamaan.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Tuuli riepottaa

iäkkäiden käpyjen

neulaspalttoota,

hormissa soi pasuuna

keinutuolissa vetää.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Kuka hioo Sanaa,

purkaa pieniä käskyjä,

opettaa uusia läksyjä.

Purkaa samalla itseään,

pienimmäksi

taivasten valtakuntaan.

Sillä yksikään Sana ei katoa,

eikä loppujen lopuksi muutu,

ennen kuin kaikki muu,

katoaa ja muuttuu.

Mutta hän joka niitä noudattaa

ja sillä lailla opettaa,

kasvaa suureksi

Jumalan valtakuntaan.

Sanoi Hän:

Joka armosta armahtaa,

ja edelleen opettaa

meitä rakastamaan,

teoin ja sanoin

tätä kovaa maailmaa.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Alastomana

katsoo syksy talvea

rantojen verhot

pudotettu märkänä

järvenselkään lojumaan.

Tanka Hile/Jaana Lampinen 

Kaikki yhdessä

vaikuttaa parhaaksemme,

myrskyä seuraa

poutajuova taivaalla,

valoisa tie huomiseen.

Tanka Hile /Jaana Lampinen

Ainutlaatuinen

täydellinen, uniikki,

ihmisen lapsi.

Taivaan antama lahja.

Ihmettelee ihmettä.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Tunteiden keskellä

elämän puutarhassa.

Kukkia varjossa

ja paisteessa.

Tunteiden keskellä

myrskyssä ja levossa.

Tunteiden keskellä

syksyssä ja keväässä.

Lumessa ja hileessä.

Kosteassa virrassa.

Kuivassa ja paahteessa

erämaassa.

Pää pilvissä

juuret maassa.

Tunteiden keskellä

Mutu ja Sutu

yhteen kietoutuneina.

Trapetsi taiteilijat

elämän langassa.

Tunteiden keskellä

leipänsä syöden.

Tunteensa kiireelle

kiireessä myöden.

Hileitä/Jaana Lampinen

Joku suree mennyttä,

kesää linnunlauluineen.

Minä odotan jo kevättä

vihreine lehtipuineen.

Hiiren hiljaa

talven mykkyyttä kuuntelen,

eilisen lehtiä hiirenkorvilla

rapistelen.

Luonto odottaa

hiljaisuutta,

uutta innoittavaa.

Ei syksyn sade kevättä vie,

pimeää kun hetken sietää,

valolla on kierto tie,

jonka aurinko varmasti tietää.

Älä luonnollista sure,

älä toivottomuuteen jysäytä

ei odottaminen kauaa pure.

jos et tuulimyllyä pysäytä.

Hileitä/Jaana Lampinen

Teoilla voi kieltää kaiken,

minkä sanoilla julistaa.

Mennä tai olla menemättä.

Rakastaa tai olla rakastamatta.

Hileitä/Jaana Lampinen

Kaikki ovat pois poikenneet,

kaikki kelvottomiksi käyneet.

Lain kautta syylliseksi,

lain kautta synnin tunto,

synnin kautta kahleet.

Armon kautta armahdetuksi.

Ristin kautta vapaus.

Uskon kautta syyttömyys,

rakkaus ja iankaikkisuus.

Taivas on avattu.

Kaikkia on kutsuttu,

teitä ja aitovieriä myöten.

Hileitä/Jaana Lampinen 

Valinta on armosta,

ja rakkaus Jumalasta,

mutta usko ilman tekoja on kuollut

tyhjä, kuin syksyinen puu.

Kirjoittamattomat lehdet

putosivat tuulen syliin.

Kukinta meni ilman pölytystä.

Älä koske, älä maista, älä minua haista.

Tärkeintäkö on vain kukkia,

kauniimmin ja paremmin,

kuin kukaan toinen?

Vaikka, hedelmistä puu tunnetaan.

Isä -

Anna vielä yksi vuosi.

Anna vielä yksi kevät.

Puutarhurin kuokkia ja lannoittaa

kastella ja virvoittaa,

ehkä se innoittaa

kasvamaan ja tuottamaan.

Sinun antamaa hedelmää.

Hileitä/Jaana Lampinen

Läpinäkyvä

on pihapolun nurmi

astumattomat

askelmat rakkaudessa,

kuplia ovat sanat.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Minäkin vanhenen

päivä päivältä, yö yöltä.

Kuulakkaassa elämän syksyssä,

tahtoisin ikääntyä

räiskyvän upeasti,

kuin haapa.

Olenhan minäkin

tämän maan hallan purema,

kuuman auringon paahtama

eletyn elämän pesäpuu.

Suostuen näkymään

erottumaan massasta

värikkäästi

häpeämättä erilaisuuttani.

Suostuen elämään

jumalan antamin lahjoin,

viestimään kauneutta

eletyn elämän juhlallisuutta

lahjaksi annettua elämäniloa.

Havisten kuin haapa

värisevä, vapiseva käteni

tervehtii tulevia vuosia ilolla,

silmäänsä niille iskien.

Ja kun viimeinen myrsky

on kauniin pukuni riisunut,

jokaisen ryppyni paljastanut,

keloni pinnan hopeoinut,

muistoni kullannut.

Minä kiitän ja ylistän

elämää rikkaudesta ja lahjoista,

vaipuen maaksi,

elämästä kylläni saaneena,

niin kuin Job.

Niin kuin Job.

Hileitä/Jaana Lampinen

Toinen toisenne

kunnioittamisessa,

harjaantukaa,

opetelkaa,

kilpailkaa

keskenänne.

Nähkää vähän vaivaa

että, toinen tulee

kuulluksi,

kohdatuksi,

ymmärretyksi

ja rakastetuksi.

Harjoittakaa itseänne hyvään,

olkaa helläsydämisiä.

Sillä

Mustamaalaaminen

sanojen vääristäminen

kyynisyys ja nolaaminen,

-        on jo nähty.

Ja siinä lajissa kilpailleet

hävinneet.

Rikkoneet välinsä,

ja lamppunsa.

Vaihtakaa lajia.

Sillä se joka hajottaa,

ei Hänen kanssaan kokoa.

Hileitä/Jaana Lampinen

Runotorstain 340 haasteruno:

Ilmassa leijuu

hiutale ja puunlehti

syksy kierrättää

muita vuodenaikoja

näkyvämmin eilistä.

Tanka Hile/Jaana Lampinen

Olen kirjoitellut Hileitä päivittäin, ja ladannut ne facebookin puolelle, koska en tiedä käykö täällä blogissa kukaan?? Jättäkää joku merkki, rasti ruuntuun tai kommentti, niin jatkan tämän pitämistäkin.

Ystävällisin terveisin: Jaana Lampinen

Ihmisen sana, kuin tuulen varjo,

vaahtopää, kupla meren aalloilla,

rantahiekalle piirtyvä viiva,

joka päivä erilainen.

Tuulen varjo.

Aavistus.

Valon kajo.

Heijastus.

Missä tuuli syntyi,

mitä kantoi mukanaan,

mitä antoi tullessaan,

veikö jotain mennessään.

Jumalan Sana,

kuin hehkuva hiili,

sanansaattajan huulilla.

Sytyttää ja puhdistaa,

valmistaa ja kypsyttää.

Jumalan Sana

koskettaa ja hoitaa

lohduttaa ja rohkaisee,

jakamaan omastaan.

Jumalan Sana,

painaa ja pitää.

Ajasta aikaan

tuulesta tuuleen.

Vastatuulista huolimatta.

Hileitä/Jaana Lampinen

 Herra antoi, Herra otti

kiitetty olkoon Hänen pyhä nimensä,

ylistetty Hänen vanhurskautensa.

Hänen voimansa meidät voittoon vie,

Golgatalla avattu on taivaaseen tie.

Minä tiedän lunastajani elävän.

Viimeisenä Hän on seisova multien päällä,

viimeisenä Hän on oleva kuningas täällä.

Ja jokainen polvi, polvesta polveen notkistuu.

Jokainen pää, maan päästä päähän kumartuu.

Jokainen suu, suusta suuhun tunnustaa,

Hänen voittonsa koko luomakunta julistaa.

Häntä ylistäen kiittää, Häntä palvoen kunnioittaa.

Hileitä/Jaana Lampinen

.

Kirkkaana loistaa armo,

arvokas timantti,

jalokivi, aarre.

Kirkkaana loistaa armo.

Pimeän laakson tähti,

myrskyävän meren majakka,

kuolemanvirran lohtu.

Kirkkaana loistaa armo.

Eksyneen kompassi,

yksinäisen kynttilä,

sairaan toivo.

Kirkkaana loistaa armo.

Golgatan risti.

Kirkkaana loistaa armo.

Ihmisenpoika, ihmisen rinnalla.

Kirkkaana loistaa armo.

Armottoman silmiin sattuu.

Hileitä/Jaana Lampinen

Näetkö sinä uupuneita käsiä,

jotka ennen nousivat kiitokseen,

näetkö sinä väsyneitä käsiä,

hervonneita käsiä,

jotka ennen kurottautuivat kohti.

Kysyi Hän, nostaessani omani.

En katso niitä, käännän katseeni Sinuun, vastasin.

Rukoile sitten niin kuin opetin. 

Isä meidän, meidän Isämme.

Ja silloin minäkin ymmärsin.

Kuulee meitä, väsyneitä,

anna voimaa kantaa, anna aikaa antaa,

palaa rohkeutta, valaa voimaa.

Sillä tiemme on pitkä, ja pimeä on yö

ajan hampaat voimamme syö.

Isä meidän, meidän Isämme,

kuule meitä,

itsekkyyteen langenneita.

Hileitä/Jaana Lampinen

Sävyisät perivät maan.

Ja syksy iloitsee

kaikissa sävyissään,

riisuttuna kevään riemusta.

Tuuli laulaa melankoliaa,

auraten eilisen pellon.

Sävyisyys luottaa

tyyneen rauhaan

ja silti tuottaa,

oksan maahan vaipuessa

uutta hedelmää.

Siunaavan käden alla

nöyryyteen taipuessa,

kantaa yhteisen lyhteen,

laittaa taivaan aittaan.

Ja kiittää ja liittää

yhdessä yhteen,

Kristus keskeisyyteen.

Hileitä/Jaana Lampinen